Sopimus alkuperäisrotujen säilyttämisestä saa mahdollisesti jatkoa

2 min lukuaika

Vuonna 2015 annetut ympäristösopimukset päättyvät huhtikuussa 2020. Vuoden jatkoaika saattaa olla haettavissa.

Lampaita karilassa 10 8 2017 img 6466 kuva mervi ukkonen
Vuonna 2015 annetut ympäristösopimukset päättyvät huhtikuussa 2020. Voit hakea APR-sopimuksellesi vuoden jatkoa kevään päätukihaussa, mikäli tällä hetkellä luonnosvaiheessa oleva hakuasetus tulee vahvistetuksi. Sopimuskausi jatkuu tällöin niillä sopimusehdoilla, joihin tuenhakija on sitoutunut vuonna 2015. Uusia sopimuksia ei voi hakea vuonna 2020.

Huomioitavaa

  • Sopimuseläinmäärää ei voi lisätä
  • Jatkovuotta voi hyödyntää eläinten lisääntymisvaatimuksen toteuttamiseen
  • Lampaiden on tuotettava jälkeläisiä vähintään 3 kertaa ja vuohien vähintään 2 kertaa sopimuskauden aikana
  • Jos sopimuseläimet ovat jo 30.4.2020 mennessä lisääntyneet riittävästi, niiden osalta riittää, kun hallinta säilyy samana (lukuun ottamatta sopimuseläinten korvaamista ja mahdollista sopimuksen siirtoa)
  • Samoin jos sopimuseläinmet ovat jo aikaisempina sopimusvuosina täyttäneet edellä mainitut lisääntymisvaatimukset, sopimuseläimen ei ole sopimuksen vuoksi pakko tuottaa enää uusia puhdasrotuisia jälkeläisiä vaan tämän jälkeen tuotettavat jälkeläiset voivat olla risteytyksiä

Hakeminen

Jatkovuotta voi hakea 30.4.2020 päättyville sopimuksille Vipu-palvelussa tai paperilomakkeella 101B (palautus kuntaan). Jos tuen hakija ei hae päätukihaussa muita tukia, silloin alkuperäisrotujen jatkovuotta ja maksua haetaan vain paperilomakkeella 218M (palautus ELY-keskukseen).

Selvitysvelvollisuus

Vaikka et hakisi sopimuksellesi jatkoa, muista silti noudattaa sopimusehtoja 30.4.2020 saakka.
Toimita ELY-keskukseen viimeistään 31.5.2020 selvitys siitä, että sopimukseen sisältyviä eläimiä on käytetty rodun lisäämiseen. Selvitys tapahtuu joko lomakkeella 254 tai rotupuhtaustodistuksen antajan selvityksellä eläimen käytöstä rodun lisäämiseen. Tähän käy ProAgria Weblammas -sovelluksen raportti tuotoslista tai karitsa- tai kililista aikaväliltä 1.5.2015-30.4.2020.
Sopimuseläimen tuki, jota ei ole käytetty riittävästi rodun lisäämiseen, peritään takaisin koko sopimuskaudelta, jonka eläin on ollut mukana sopimuksessa. Jos yksikään sopimuseläin ei ole lisääntynyt riittävästi, peritään koko alkuperäisrotujen kasvattamista koskeva tuki takaisin kaikilta sopimusvuosilta.

Muista ilmoittaminen

Sopimuseläintä koskevasta poistosta tai myynnistä on lammas- ja vuohirekistereihin tehtävän poisto- tai myynti-ilmoituksen lisäksi AINA tehtävä erillinen vapaamuotoinen ilmoitus myös ELY-keskukseen. Sopimuseläimiä koskevista muutoksista on ilmoitettava Elyyn 15 työpäivän sisällä ja eläinmäärän vähenemisestä on ilmoitettava 10 työpäivän sisällä.

Ota asiantuntija avuksesi

Jos tunnet epävarmuutta, onko kaikki tarvittava tullut tehdyksi tai sinulla ei ole aikaa perehtyä, ota yhteyttä ProAgriaan. Voimme auttaa sinua selviytymään tästäkin, edullisesti Neuvo-palveluna.