Rural Future –hanke innostaa kehittämään maaseudun liiketoimintaa

Rural Future -koulutushankkeessa kehitetään erityisesti Pohjois-Karjalan ja Lapin alueiden maaseutuyritysten kannattavuutta sekä vahvistetaan niiden toimintaedellytyksiä hyödyntäen kansainvälistä ja ylimaakunnallista osaamisen- ja tiedonsiirtoa sekä pienryhmäsparrauksia. Hankkeen kohderyhmänä ovat maaseutuyritykset ja –yrittäjät, jotka toimivat esimerkiksi maatalouden alkutuotannon sekä maataloustuotteiden jalostuksen ja kaupan pitämisen alalla tai metsätaloudessa.

Yrittäjät ovat hankkeessa itse muutoksen toteuttajia. Hanke on Maaseuturahaston rahoittama, ja toteuttajina ovat Karelia-amk, Lapin amk ja ProAgria Pohjois-Karjala.

ProAgria Lappi on hankkeen liitännäispartneri.

Hankkeen toimintamuotoina ovat koulutukset, kokeilevat työpajat, pienryhmäsparraukset, verkkotyöpajat, innovaatioiden myllytysprosessit, somepajat ja tutustumismatkat. Näillä osallistavilla menetelmillä pyritään motivoimaan ja innostamaan yrittäjiä, jotka hakevat muutosta tai uutta suuntaa liiketoiminnalleen.

Samalla tuetaan yritysten jatkuvuutta osoittamalla uusille sukupolville, että mm. alkutuotanto on monipuolinen ammatti, joka voi olla kannattavaa ja jossa voi myös erikoistua uusilla tavoilla. Tavoitteena on innostaa ja aktivoida yrittäjiä liiketoiminnan omatoimiseen kehittämiseen ja aloitteellisuuteen, verkostojen rakentamiseen ja jopa pienimuotoisten riskien ottamiseen.

Syksyn 2019 ohjelma:

Syksy aloitetaan sopimusoikeuteen paneutuvalla koulutuksella. Koulutuksessa käydään läpi sopimusoikeudellisia asioita, kuten sopimisen merkityksestä yleensä, avioehtoa turvaamassa yritystoiminnan jatkuvuutta, edunvalvontavaltuutusta sekä osakassopimusta, sen tarvetta ja merkitystä.  Koulutuspäivä on keskiviikko 25.9. Rovaniemellä.

Syksyllä 2019 alkavat Uusiutuvan energian sekä Luonnontuotteiden teemaryhmät. Uusiutuvan energian alla koulutuksia järjestetään esimerkiksi aurinkoenergian, biokaasun ja biomassan alueilta, painopisteinä tekniset ratkaisut ja kannattavuuden lisääminen. Koulutukseen kuuluu benchmarkkausmatka Itävaltaan loppuvuonna 2019.

Luonnontuotteiden osalta esimerkkeinä ovat marjat, sienet, yritit, mahlat, pakurit, tavoitteina jalostusarvon lisääminen, tehokkaammat tuotantotavat ja kannattavampi keruu. Koulutukseen kuuluva benchmarkkausmatka tehdään tammikuussa 2020 Saksaan, sisältäen Green Week –tapahtuman Berliinissä.

Hankkeen osallistumismaksut:

  • Koko paketti 1000 €, joka sisältää osallistumisen yhden teemaryhmän koulutuksiin ja ryhmän kotimaan ja ulkomaan benchmarkkausmatkoihin.
  • Kevyempi versio 200 €, joka sisältää osallistumisen yhden teemaryhmän koulutuksiin ja ryhmän kotimaan benchmarkkausmatkan.

Lisätietoja hankkeesta Lapin alueella:

projektipäällikkö reeta.sipola@lapinamk.fi; projektisuunnittelija anne.saloniemi@lapinamk.fi, projektipällikkö marjut.petajajarvi@proagria.fi

Jaa

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa
    Maksa verkossa, suorita sähköisesti ja hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.