Tiedote jäsenyhdistyksille

20.03.2020
Koronavirustilanne on asettanut rajoituksia myös yhdistysten toiminnalle. Tällä hetkellä on voimassa viranomaisten suositus, että kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet perutaan ainakin 13.4. asti. Suositamme kaikkien kasvokkain pidettävien kokousten ja tapahtumien perumista tänä ajankohtana. Yhdistyslaki ja yhdistysten omat säännöt ovat nyt toissijaisia joukkokokoontumisten kieltoihin nähden.
 
Kokouksen ajankohtaa voi siirtää
 
Tässä poikkeustilanteessa yhdistyksen kokouksen siirto on järkevää ja parempi vaihtoehto kuin jättää kokous pitämättä. Yhdistyksen hallitus huolehtii siitä, että kokous pidetään mahdollisimman pian poikkeustilan päätyttyä, jotta yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus osallistua kokoukseen tärkeitä päätöksiä varten. Suosituksena on, että kokous pidetään kuluvan vuoden aikana.
 
Etäosallistuminen ennen kokoukseen edellyttää yhdistyksen säännöissä olevaa hyväksyntää ja myös erillistä äänestys- ja vaalijärjestystä. Yhdistyksen kokous tai hallitus eivät siis voi päättää etäosallistumisesta ilman, että siitä on maininta säännöissä. Yhdistyslaissa oletetaan, että yhdistyksen kokouksiin osallistutaan fyysisesti.
 
Etäosallistumisen lisäksi on aina oltava varsinainen fyysinen kokoustilaisuus, johon jäsen voi osallistua tarjotusta etäosallistumisen tavasta huolimatta. Sääntömuutosta etäosallistumisesta voi alkaa tulevaisuutta ajatellen valmistella, jos asiaa ei säännöissä mainita.
 
Yhdistysten kevään tilinpäätöksen laatiminen
 
Yhdistyksen hallituksella on useita keinoja huolehtia tilinpäätöksen allekirjoittamisesta, kokousta sitä varten ei tarvita. Keinojen soveltamisesta on syytä keskustella etukäteen tilintarkastajan tai toiminnantarkastajan kanssa. 
 
Maa- ja kotitalousnaisten toimintakertomukset
 
Maa- ja kotitalousnaisten yhdistysten toimintakertomusten palautuspäivä on edelleen 5.4.2020, vaikka toimintakertomusta ei nyt ehditä vielä kokouksessa hyväksyäkään, jotta saamme raportoitua järjestön toiminnan opetus- ja kulttuuriministeriöön ajoissa.
 
Helpoiten asia hoituu tämän lomakkeen kautta: Toimintakertomus
 
Pidetään huolta toisistamme ja yhteisöllisyydestämme
 
Vaikka poikkeuslaki säätääkin nyt kokoontumisiamme, niin muistetaan olla kuitenkin henkisesti lähellä, kuten presidenttikin meitä ohjeisti. Pidetään yhteyttä yhdistysten jäsenten kanssa etäyhteyksillä ja osallistutaan porukalla esimerkiksi mielenkiintoisiin etävalmennuksiin. Katso mahdollisuuksia esimerkiksi täältä ProAgrian tapahtumat ja Maa- ja kotitalousnaisten tapahtumat. Lisäksi järjestövalmennuksia järjestää kumppanimme Opintokeskus Sivis, jonka tarjonta löytyy täältä Opintokeskus Siviksen koulutukset.
 
 
 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Ajanvaraus pilotoinnissa Etelä-Pohjanmaalla
    Ajanvaraus asiantuntijoillemme on tulevaisuudessa mahdollista tehdä digitaalisesti verkossa pilotoinnin jälkeen.