Takatalvi keskeytti kevättöiden rytinän

5 min lukuaika

Uutinen

Kasvutilannekatsaus 6 5 artikkeli uutinen
ProAgria Keskusten Liitto
Kasvutilannekatsaus 1/7.5.2019

Kevätviljojen kylvöt käynnistyivät pääsiäisen aikaan Etelä-Suomessa. Poutasäässä kevätkylvöt etenivät rytinällä, mutta viime viikon sään kylmeneminen ja lumi- ja vesisateet keskeyttivät kylvöjen loppuun saattamisen. Kevätkylvöt ovat Etelä-Suomessa jopa pari viikkoa edellä keskimääräisestä. Maan pohjoisosissa kevääntulo on normaalissa aikataulussaan.

Sateet olivat kuitenkin erittäin tervetulleita erityisesti maan etelä- ja keskiosissa. Sateet ovat tasanneet peltojen epätasaista kosteustilannetta, joka aiheutui lumen epätasaisesta sulamisesta ja haihtumisesta peltolohkoilta sekä huhtikuun vähäsateisuudesta. Sään viileneminen ja sateet ovat myös antaneet lisäaikaa kylvöjen loppuun saattamiselle. Yöpakkaset ovat Etelä-Suomessa paikoitellen vaurioittaneet jonkin verran syysviljoja ja kukintaansa aloittavia syysöljykasveja, mutta merkittävämmiltä tuhoilta on säästytty.

Kevätkylvöt pitkällä Etelä-Suomessa

Pääsiäisen aikaan käynnistyneet kevätviljojen kylvöt ovat edenneet pisimmälle Varsinais-Suomessa, jossa kevätviljoista on kylvetty jo 90 %. Uudellamaalla, Etelä-Suomen rannikkoalueella, Pirkanmaalla ja Hämeessä kevätviljoista on kylvetty 50-70 %. Eniten on ehditty kylvää kevätvehnää ja ohraa. Ensimmäisenä kylvetyt kevätviljat ovat jo ehtineet orastua ja niissä on havaittu jonkin verran viime öihin osuneiden yöpakkasten aiheuttamia lieviä vaurioita. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa viime viikkoinen takatalven tulo siirsi kevätkylvöjen aloittamista. Lapissa pelloilla on lunta vielä 10-30 cm.

Sokerijuurikkaan kylvöt päästiin aloittamaan ensimmäisenä Lounais-Suomessa jo ennen huhtikuun puoltaväliä. Etelä-Suomen rannikkoalueella, Hämeessä ja Pohjanmaalla sokerijuurikkaan kylvöt aloitettiin huhtikuun viimeisellä viikolla. Sokerijuurikkaan kylvöt ovat kesken enää Satakunnassa, jossa sokerikuurikkaasta on kylvetty puolet. Rapsin kylvöt alkoivat Etelä-Suomessa huhtikuun puolivälin jälkeen. Rapsista on ehditty kylvää jo 80-100 % Etelä-Suomessa. Etelä-Pohjanmaalla rypsistä on kylvetty 25 %, mutta muualla öljykasvien kylvöt eivät vielä ole alkaneet.

Varhaisperunan istutukset on saatu valmiiksi varsinaisella varhaisperunan viljelyalueella Turunmaan saaristossa ja Etelä-Suomessa. Kasvustot pääsivät hyvään kasvuun huhtikuun lämpimän sään ansiosta, mutta nyt kylmyys on hidastamassa kasvua. Kesäperunoiden istutus on aivan alussa ja varastoitavankin perunan istutuksia viileys on siirtämässä eteenpäin.

Toistaiseksi ei ole havaittu merkittäviä kasvinsuojeluongelmia ja rikkakasvitilanne on tavanomainen. Viime kesän kuivuuden vuoksi käsittelemättömillä pelloilla tosin on odotettavissa tavanomaista enemmän rikkakasveja. Syksyllä itävistä rikkakasveista saunakukkaa esiintyy yleisimmin.

Syysviljat talvehtineet hyvin

Syysviljat, syysöljykasvit, kumina ja nurmet ovat aloittaneet kasvunsa maan eteläosissa parisen viikkoa sitten. Syysviljat talvehtivat valtaosin hyvin, mutta viime viikon aikaiset yöpakkaset ovat paikoitellen vaurioittaneet syysviljoja Uudellamaalla ja Etelä-Suomen rannikkoalueella. Karjalassa ja Pohjois-Savossa ruiskasvustojen arvioidaan talvehtineen tavanomaista heikommin. Huonokuntoisia syysöljykasvikasvustoja puolestaan esiintyy Uudellamaalla, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Uudellamaalla yöpakkaset ovat vioittaneet jonkin verran syysöljykasveja. Lumihomeen tuhoja on havaittu paikoitellen Etelä-Suomen syysviljakasvustoissa lumen sataessa syksyllä routaantumattomaan maahan, mikä suosii talvituhosienten elinoloja, varsinkin reheviksi ehtineissä aikaisissa kylvöksissä.

Nurmet ovat talvehtineet tyydyttävästi tai hyvin koko maassa. Etelä-Suomessa, jossa nurmien kasvu ehti ennen säiden viilenemistä pidemmälle, nurmissa on havaittavissa paikoitellen lumihomeen aiheuttamia vaurioita. Muualla talvivaurioita päästään arvioimaan tarkemmin vasta, kun kasvu on kunnolla alkanut. Viime kasvukauden kuivuudesta kärsineitä uusia nurmia joudutaan jonkin verran paikkauskylvämään erityisesti Etelä-Suomessa.

Syysviljojen ja -öljykasvien kevätlannoitukset aloitettiin hyvän sään vallitessa huhtikuun puolivälin jälkeen maan etelä- ja keskiosissa ja ne on saatu lähes päätökseen lukuun ottamatta Pohjois-Karjalaa, jossa joudutaan edelleen odottamaan peltojen kuivumista lumen jäljiltä. Etelä-Pohjanmaalla syysviljoja päästiin lannoittamaan kaikkein nopeimmin kuivuneilla peltolohkoilla jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Maan pohjoisosissa kevätlannoituksien käynnistymistä hidastaa runsas lumipeite. Myös huhtikuun puolivälin jälkeen aloitetut nurmien lannoitukset on saatu päätökseen Etelä-Suomessa ja Länsi-Suomen rannikkoalueilla. Maan sisäosissa nurmista on ehditty lannoittaa 25-50 %. Pohjois-Suomessa joudutaan odottamaan lumen sulamista pelloilta.

Elintarvikekauran ja herneen viljelyyn kiinnostusta

Merkittävimmät muutokset kylvöaloissa koskevat kauraa, kevätöljykasveja ja palkokasveja. Elintarvikekauran lisääntynyt kysyntä ja hyvät vientinäkymät heijastuvat kauran viljelyalaan, jonka arvioidaan jonkin verran lisääntyvän eri puolilla maata. Kevätöljykasvien viljelyalan puolestaan arvioidaan pienenevän johtuen viime vuotisesta kevätrapsin viljelyn epäonnistumisesta, huonosta hintakehityksestä ja kannattavuuden notkahduksesta. Herneen viljelyn yhä parempi onnistuminen, teollisuuden lisääntyvä tarve ja hyvä taloudellinen tulos puolestaan on lisäämässä kiinnostusta herneen viljelyyn.

Kevätvehnän, mallasohran, kuminan, härkäpavun ja viherlannoitusnurmien viljelyalojen arvioidaan joillakin alueilla lisääntyvän, mutta toisaalla taas vähenevän, joten kokonaisviljelyalassa ei odoteta tapahtuvan merkittäviä muutoksia. Rehuohran, sokerijuurikkaan ruokaperunan, luonnonhoito- ja luomupeltojen alat ovat pysymässä ennallaan.

Marja- ja hedelmätarhat kukinnan kynnyksellä Etelä-Suomessa

Pääsiäisen aikainen lämmin sää herätteli mansikka-, pensasmarja- sekä omenakasvustoja kasvuun lähtöön. Ahvenanmaalla ja Etelä-Suomessa harsolla suojatuissa mansikkakasvuissa ovatkin jo näkyvissä ensimmäiset kukat ja herukoiden ja omenoiden silmut ovat puhkeamassa. Avomaan mansikkakasvustoissa uusien lehtien kasvu on alkanut. Muualla maassa kasvustot ovat vielä lepotilassa tai kasvu on aivan alussa. Marja- ja hedelmätarhoissa ei ole toistaiseksi havaittu talvivaurioita tai pahoja myyrätuhoja. Talvivaurioita päästään arvioimaan tarkemmin vasta, kun kasvu on alkanut kunnolla.

Vihannesten istutukset ja kylvöt pääsivät alkuun tavanomaisessa aikataulussa huhtikuun lopulla maan eteläosissa, mutta viileä sää jarruttaa kasvua.

Katsaus on laadittu ProAgria Keskusten antamien tietojen pohjalta. Lisätietoja antavat johtava asiantuntija Terhi Taulavuori, terhi.taulavuori@proagria.fi, puh. 040 760 6262 ja peltoviljelyn osalta johtava asiantuntija Sari Peltonen, sari.peltonen@proagria.fi, puh. 050 341 4406

Lisätietoja maakunnallisesta tilanteesta myös paikallisilta ProAgria Keskuksilta.

ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Juha-Matti Toppari, puh. 043 8252 806, nurmet Sari Vallinhovi puh. 0400 764 217, puutarha Arja Raatikainen puh. 044 080 4005

ProAgria Etelä-Savo, Petri Tunnila puh. 040 533 6683, Timo Piispa puh. 040 702 4813, Anna-Maria Kokkonen puh. 043 825 5371, puutarha Mirja Tiihonen puh. 0400 638 138

ProAgria Etelä-Suomi

Etelä-Karjala, Eino Heinola 0400 358 668, Asko Laapas (erityisesti nurmiasiat) 040 721 9991

Kanta-Häme, Vesa Koivula 040 709 2450, Kaija Hinkkanen (erityisesti luomu) 040 709 2475

Kymenlaakso, Mikko Kemppi 040 709 2489, Netta Junnola 040 537 3453

Pirkanmaa, Teemu Rekola 043 825 0545, Sari Hiltunen 050 561 8369

Päijät-Häme, Jukka Miettinen 0400 355 551, Olli Suntiola 040 769 7009

Uusimaa, Kalle Laine 0400 898 663, Karri Varpio (erityisesti luomu) 0400 682 144

Erikoiskasvit, (avomaan puutarhakasvit) Marja Kallela puh. 040 513 3118 ja Kalle Laine 0400 898 663

ProAgria Finska Hushållningssälsskapet (FHS), Peter Fritzén, puh. 0400 688 507

ProAgria Kainuu, Maarit Partanen, puh.0400 282 092

ProAgria Keski-Pohjanmaa, Jari Tikkanen puh. 0400 162 147, Sirkku Koskela puh. 0400 137 124, nurmet Sari Harju 040 523 4114

ProAgria Keski-Suomi, eteläinen Keski-Suomi Katariina Kaislo puh. 040 822 2127, pohjoinen Keski-Suomi Timo Kahelin puh. 043 826 9715, nurmet Juhani Peltola puh. 043 826 9719, puutarha Marjo Marttinen puh. 0400 648 275

ProAgria Lappi, Harri Salow, puh. 040 553 0817

ProAgria Länsi-Suomi, Mari Koskela puh. 040 5365863 (Etelä-Satakunta), Elisa Kivioja puh. 050 5412042 (Pohjois-Satakunta), Jarmo Pirhonen, puh. 050 569 6885 (Varsinais-Suomi), nurmet Anu Ellä puh. 040 180 1260 ja Jarkko Storberg puh. 0400 849 992, Marja Tuononen puh. 040 5919 489 (puutarhakasvit)

ProAgria Nylands Svenska Lantbrukssällskap (NSL), Jan Grönholm, puh. 0400 860 639, Patrik Erlund, puh. 0400 860 630

ProAgria Oulu, Marika Tuomikoski puh. 043 8266 494, Risto Jokela, puh. 0400 285 294, nurmet Olli Valtonen puh. 040 735 5519, kasvinsuojelu Juha Sohlo, puh. 0400-585506, puutarha Kirsti Voho, puh. 0400 387 406

ProAgria Pohjois-Karjala, Kaisa Matilainen (Joensuun seutu), puh. 040 301 2423, Elina Keski-Soini puh. 040 301 2461, puutarha Päivi Turunen, puh. 040 301 2452

ProAgria Pohjois-Savo, Rauno Savolainen, puh. 0400 172 121, Jukka Hiltunen, puh. 0400 209 707, puutarha ja peruna Heikki Inkeroinen, puh. 0400 375 584

ProAgria Ålands Hushållningssällskap, Joachim Regårdh, puh. 0457 526 7303, puutarha Pernilla Gabrielsson, puh. 0457 382 3070

ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap (ÖSL), Jan-Erik Back, puh. 050 4417 511, puutarha Kaisa Haga, puh. 050 911 5920

Seuraavat tiedotteemme julkaistaan tiistaisin 21.5., 4.6., 25.6. heinäkuu tauko, 6.8., 20.8. ja 17.9.