Peltojen märkyys viivästyttää kevätkylvöjen käynnistymistä

03.05.2018

Kasvutilannekatsaus 1  

Pellot ovat kuivuneet hitaasti kylvökuntoon runsaslumisen talven ja kevätsateiden jäljiltä. Etelä-Pohjanmaalla lumen suuri määrä ja nopea sulaminen on aiheuttanut tulvia. Tulvavesiä onkin jouduttu ohjaamaan pelloille, mikä hidastaa  jonkin verran kevätkylvöjen aloittamista. Kylvöjen käynnistymistä viivästyttää peltojen hitaan kuivumisen lisäksi märän syksyn takia keväälle siirtyneet lannan levitykset ja peltojen muokkaukset. Pelloille jäi myös korjaamattomia kasvustoja, jotka on poistettava ennen uuden satokauden alkua. Kevään tulo on vielä normaalissa aikataulussa useimmilla alueilla, mutta maan keski- ja pohjoisosissa kevättöihin arvioidaan päästävän noin viikkoa tavanomaista myöhemmin. 

Ensimmäisiä kevätviljojen kylvöjä on jo päästy tekemään Etelä-Pohjanmaan kaikkein suotuisimmilla lohkoilla, mutta laajemmin peltokasvien kylvöjen arvioidaan alkavan Etelä-Suomen ja -Pohjanmaan sekä Pohjanmaan rannikkoalueen nopeimmin kuivuvilla lohkoilla viikon kuluessa. Täyteen vauhtiin kevätkylvöjen arvioidaan pääsevän vasta äitienpäivän jälkeen. Kevyillä hietamailla varhaisherneen ja –porkkanan kylvöt sekä varhaiskaalin ja jäävuorisalaatin istutukset ovat käynnistyneet Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Varhaisperunoiden istutukset aloitettiin varhaisperunan päätuotantoalueilla Varsinais-Suomessa ja Turunmaan saaristossa maalis- ja huhtikuun vaihteessa. Syysviljojen, nurmien ja marjakasvustojen kasvu on vasta käynnistynyt Etelä-Suomessa. 

Syysviljat talvehtineet pääosin hyvin

Syysviljat, syysöljykasvit, kumina ja nurmet ovat aloittamassa kasvuaan maan eteläosissa. Säiden viilentyminen huhtikuun lopussa ja yöpakkaset maan keskiosissa ovat hidastaneet kasvuun lähtöä. Syysviljat, joita saatiin yleisesti hyvin vähän kylvöön, ovat talvehtineet tyydyttävästi lähes koko maassa. Tavanomaista heikompia ruiskasvustoja on Pohjanmaan rannikkoalueella ja Pohjois-Pohjanmaalla. Etelä-Suomen rannikkoalueella ja Etelä-Pohjanmaalla puolestaan syysvehnäkasvustot ovat tavanomaista heikompia. Nurmet ovat talvehtineet tyydyttävästi maan etelä- ja keskiosissa lukuun ottamatta Kymenlaaksoa ja Pohjanmaan rannikkoaluetta, joissa nurmien kunto arvioidaan välttäväksi. Syysöljykasvit ovat talvehtineet hieman tavanomaista heikommin Etelä-Suomen rannikkoalueella, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Pohjanmaan rannikkoalueella myös kuminakasvustot arvioidaan välttäviksi kunnoltaan. Pohjois-Suomen pellot ovat vielä lumen peitossa, joten niiden syysviljojen ja nurmien kuntoa ei voida vielä arvioida.  

Syysviljojen kevätlannoitukset aloitettiin ensimmäisenä Satakunnassa huhtikuun alkupuolella ja Kymenlaaksossa huhtikuun puolivälissä. Varsinais-Suomessa ja Etelä-Suomen rannikkoalueella syysviljojen ja nurmien lannoitukset aloitettiin viikko sitten, mutta paikoitellen kevätlannoitukset ovat vasta alussa. Nurmien kevätlannoitukset ovat käynnistymässä viikon kuluessa maan sisäosissa, mikäli pellot kuivuvat koneita kantaviksi.  

Viljelyaloissa maltillisia muutoksia

Viljelysuunnitelmien perusteella viljelijät ovat tekemässä maltillisia muutoksia eri kasvien viljelyaloihin. Merkittävimmät muutokset koskevat kevätvehnän ja kauran kylvöaloja sekä luomuviljelyä. Kevätvehnän viljelyalojen arvioidaan pienenevän tai pysyvän ennallaan. Ainoastaan Satakunnassa arvioidaan viljelyn hieman lisääntyvän. Elintarvikekauran hyvät vientinäkymät heijastuvat kauran viljelyalaan, jonka arvioidaan jonkin verran lisääntyvän eri puolilla maata. Luomun viljelyalojen arvioidaan kasvavan lähes koko maassa, ainoastaan Kainuussa ja Lapissa viljelyalojen arvioidaan pysyvän ennallaan. Kasvinviljelyn haasteellinen taloustilanne näkyy edelleen monilla tiloilla tuotantopanosten hankintojen viivästymisenä.  Tuotantopanosten hankintoja on myös vähennetty.

Rehuohran, mallasohran, kevätrypsin ja -rapsin sekä muiden palkokasvien viljelyalojen muutoksissa on vaihtelua eri alueiden välillä, joten kokonaisviljelyalojen odotetaan pysyvän ennallaan. Sokerijuurikkaan ja ruokaperunan viljelyalojen arvioidaan pysyvän ennallaan lähes koko maassa. Ainoastaan Varsinais-Suomessa sokerijuurikkaan viljelyala on pienenemässä. Kuminan viljelyalojen arvioidaan kasvavan Etelä-Suomen rannikkoalueella, Kymenlaaksossa ja Keski-Suomessa. Härkäpavun viljelyalojen arvioidaan vähenevän Satakunnassa ja Pohjois-Savossa. 

Marja- ja hedelmäkasvustoissa kasvu alkamassa 

Mansikan kasvu ja pensasmarjojen sekä omenapuiden silmujen kehittyminen ovat aivan alussa Etelä-Suomessa. Muualla maassa kasvustot ovat vielä lepotilassa. Marja- ja hedelmätarhoissa ei ole toistaiseksi havaittu talvivaurioita. Paksu lumipeite ja lämpötilan pysyminen vakaana kevättalvella ovat varmistaneet hyvän talvehtimisen. Talvivaurioita päästään arvioimaan tarkemmin vasta, kun kasvu on alkanut kunnolla. Etelä-Suomen marja- ja hedelmätarhoissa on havaittu paikoitellen vesimyyrien aiheuttamia tuhoja. 

Varhaisporkkanan ja -herneen kylvöjä on jo tehty Varsinais-Suomen ja Uudenmaan nopeimmin kuivaneilla hietamailla. Varhaiskaalin ja jäävuorisalaatin istutukset aloitettiin huhtikuun puolivälissä Etelä-Suomessa ja kukkakaalin sekä istukassipuleiden istutukset ovat pian alkamassa.  

 

Katsaus on laadittu ProAgria Keskusten antamien tietojen pohjalta. Lisätietoja antavat johtava asiantuntija Terhi Taulavuori, terhi.taulavuori@proagria.fi, puh. 040 760 6262 ja peltoviljelyn osalta johtava asiantuntija Sari Peltonen, sari.peltonen@proagria.fi, puh. 050 341 4406

Lisätietoja maakunnallisesta tilanteesta myös paikallisilta ProAgria Keskuksilta. 

 

ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Juha-Matti Toppari, puh. 043 8252 806, nurmet Sari Vallinhovi puh. 0400 764 217, puutarha Arja Raatikainen puh. 044 080 4005 

ProAgria Etelä-Savo, Matti Ikonen puh. 0400 624 956, Timo Piispa puh. 040 702 4813, Anna-Maria Kokkonen puh. 043 825 5371, puutarha Mirja Tiihonen puh. 0400 638 138

ProAgria Etelä-Suomi

Etelä-Karjala, Eino Heinola 0400 358 668, Asko Laapas (erityisesti nurmiasiat) 040 721 9991

Kanta-Häme, Vesa Koivula 040 709 2450, Kaija Hinkkanen (erityisesti luomu) 040 709 2475

Kymenlaakso, Mikko Kemppi 040 709 2489, Elina Valkeinen 040 709 2490

Pirkanmaa, Sari Hiltunen (erityisesti luomu) 050 561 8369, Katri Myry 050 518 4611

Päijät-Häme, Jukka Miettinen 0400 355 551, Olli Suntiola 040 769 7009

Uusimaa, Kalle Laine 0400 898 663, Karri Varpio (erityisesti luomu) 0400 682 144 

Erikoiskasvit, (avomaanvihannekset) Marja Kallela puh. 040 513 3118 ja Kalle Laine 0400 898 663

ProAgria Finska Hushållningssälsskapet (FHS), Peter Fritzén, puh. 0400 688 507, puutarha Fredrik Björklund, puh. 050 593 4350

ProAgria Kainuu, Maarit Partanen, puh.0400 282 092

ProAgria Keski-Pohjanmaa, Jari Tikkanen puh. 0400 162 147, Sirkku Koskela puh. 0400 137 124, nurmet Sari Harju 040 523 4114  

ProAgria Keski-Suomi, Vesa Laitinen, puh. 0400 547 816, nurmet Juhani Peltola puh. 040 586 0042, puutarha Marjo Marttinen, puh. 0400 648 275

ProAgria Lappi, Harri Salow, puh. 040 553 0817  

ProAgria Länsi-Suomi, Pasi Nummela, puh. 0400 970 913 (Satakunta), Jarmo Pirhonen, puh. 050 569 6885 (Varsinais-Suomi), nurmet Anu Ellä puh. 040 180 1260 ja Jarkko Storberg puh. 0400 849 992, Marja Tuononen puh. 040 5919 489 (puutarhakasvit)

ProAgria Nylands Svenska Lantbrukssällskap (NSL), Jan Grönholm, puh. 0400 860 639, Patrik Erlund, puh. 0400 860 630

ProAgria Oulu, Marika Tuomikoski puh. 043 8266 494, Risto Jokela, puh. 0400 285 294, nurmet Olli Valtonen puh. 040 735 5519, kasvinsuojelu Juha Sohlo, puh.  0400-585506, puutarha Kirsti Voho, puh. 0400 387 406

ProAgria Pohjois-Karjala, Kaisa Matilainen (Joensuun seutu), puh. 040 301 2423, Heidi Nevalainen (Pielisen Karjala) puh. 040 301 2428, puutarha Päivi Turunen, puh. 040 301 2452

ProAgria Pohjois-Savo, Anu Rossi, puh. 040 179 5001, Jukka Hiltunen, puh. 0400 209 707, puutarha ja peruna Heikki Inkeroinen, puh. 0400 375 584

ProAgria Ålands Hushållningssällskap, Joachim Regårdh, puh. 0457 526 7303, puutarha Pernilla Gabrielsson, puh. 0457 382 3070

ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap (ÖSL), Jan-Erik Back, puh. 050 4417 511, puutarha Kaisa Haga, puh. 050 911 5920

 

Seuraavat tiedotteet julkaisemme tiistaisin 15.5. , 5.6.,  26.6. heinäkuu taukoa, 7.8., 21.8. ja 19.9. 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.